netti

You are currently browsing the archive for the netti category.

Helmikuussa Petri Vilén pyysi Bolderiin pohtimaan Applen iPadin vaikutusta aikakauslehtiin.

Ilmassa tuoksui vallankumous.

Vanha media on aina tuntenut olonsa hieman epävarmaksi netissä. Nyt kustantajat pääsevät laitealustalle, joka on niille lehtimäisyydessään luontevampi. Ja ne pääsevät kehittämään tablettilehtikonsepteja netin ansaintalogiikan virheistä viisastuneina.

Myös mainos- ja asiakaslehtiala ottavat varmasti uudet välineet riemulla vastaan.

Lähdimme innoissamme kehittämään tablettilehtien rakentamiseen soveltuvaa julkaisualustaa, -järjestelmää tai ilmaista WordPress-työkalua. Into oli kova! (Bloggasin aiheesta näin.)

Annoimme projektille nimen Maggieflow!

Ensimmäisen tapaamisen jälkeen on tapahtunut paljon. IPadin vanaveteen on rynnännyt tusinan verran samankaltaisia tabletteja. Erilaisia toimitusjärjestelmiä ja uusia demoja purskahtelee lähes päivittäin. Ensimmäiset merkit valmistajien, teknologiatalojen ja kustantajien reviiritaisteluistakin on jo nähty.

Uutisten ja uutuuksien virrassa Maggieflow-suunnitelmat ovat muuttuneet moneen kertaan.

Omien työkalujen tai alustojen rakentaminen alkoi tuntua ajan haaskaamiselta. Suuret teknologiatalot ovat hoitaneet tonttinsa mallikkaasti. Kaikkien näkemieni demojen perusteella lehden ja tablettimikrojen yhdistämiseen löytyy jo useita yksinkertaisia ja loogisia ratkaisuja.

Kaiken pöhinän keskeltä nousee kuitenkin yksi tärkeä kysymys:

Mitä tämä kaikki merkitsee?

Mikä on tablettien vaikutus kustannustoimintaan, lukijoiden mahdollisuuksiin, lukutottumuksiin, ansaintalogiikkaan, sosiaaliseen mediaan…?

Tässä vaiheessa kaikkien ennustukset tulevasta ovat yhtä päteviä. Jos yhdistämme arvauksemme, saatamme päästä lähelle totuutta. Maggieflow on muuttunut tapahtumaksi, joka on think tank, seminaari ja workshop. Maggieflow’ssa pohditaan yhdessä ja avoimesti lehtibisneksen tulevaisuutta.

Tervetuloa mukaan! 18.6.2010, Aalto Yliopiston Venture Garagessa. Tapahtuma on maksuton. Ilmoittaudu mukaan tästä!

Kiitos jo etukäteen Bolderille koko homman kehittämisestä!

Tags: , , ,

Käy äänestämässä suosikkisi Britannian parhaista aiakakauslehtikansista osoitteessa www.themaggies.co.uk.

(Tämä on hieno kampanja iSUBSCRiBElta)

Tags: , ,

Sosiaalisen median mahdollisuuksia on paljon ja ne muuttuvat kaiken aikaa. Silti some on yksinkertaista, kun se puretaan osiin. On sisältöjä, ihmisiä ja sosiaalisuutta.

Tässä helppotajuinen esitys sosiaalisen median ja asiakaslehden yhdistämisestä ja sen kustannuksista:

Tags: , ,

Kun tekniikka kehittyy, voidaan poliisit korvata laitteilla, jotka ovat vahvempia, älykkäämpiä ja oikeudenmukaisempia kuin ihmispoliisit.

Kun tekniikka kehittyy, voidaan aikakauslehdet korvata laitteilla, joissa on aina viimeisin tieto, enemmän elämyksellisyyttä ja enemmän sosiaalisuutta.

Molemmat visiot ovat uskottavia. Mutta niiden ongelmana on rajallinen kykymme nähdä tulevaisuuden kulman taakse. Kuvittelemme helposti, että tulevaisuus on kuin nyt, mutta kaikilla herkuilla.

Tekniikka ei synnytä ihmeellisiä poliisirobotteja, vaan tarjoaa ihmispoliiseille vain paremmat seuranta-, analysointi- ja kommunikointivälineet.

Eikä aikakauslehtiä korvata “interaktiivisilla lehdillä” joissa teksti, kuva, ääni ja video ponnahtelevat kilvan lukijan kosketuksesta ja joissa lukijat kommentoivat ja luovat omaa sisältöä.

Sähköisten lehtien kiimassa useat kustantajat Bonnierista Time Inc:kiin erehtyvät kauppaamaan tällaisia sirkusvisioita. Viiden vuoden kuluttua saamme näistä makeat naurut.

Esquire-lehden päätoimittaja David Granger kirjoittaa pääkkärissään tulevaisuuden lehdistä ja toteaa:

“The weird power of magazines derives from the unique collision of words and images and design–and it comes from the fact that a magazine is an experience that you have as a whole, that you spend time with, not glancingly as on the Web or in intervals as on mobile devices.”

Ja tätä miestä meidän kannattaa kuunnella. Esquire on ollut uusien tekniikoiden etulinjassa elektronisilla ja origamimaisilla  kansikokeiluillaan. Viimeisin testi oli lehden ja keinotodellisuuden yhdistäminen.

Minä uskon kuten Granger. Lehti on lehti. Se koostuu tekstistä, kuvista, designista, paperista. Lehdellä on alku ja loppu.

Kilpajuoksu Applen Ipadin lehtialustojen kehittämisessä on alkanut. Uskon, että tulemme näkemään uskomattomia hullutuksia. Näemme myös loistavia lisäpalveluita ja kenties jopa aivan uudenlaisia mediamuotoja. Mutta jos painetun lehden tunnelmaa ja vetovoimaa halutaan tavoittaa sähköisellä laitteella, ei suunta ole monimediassa, vaan kirjamaisessa rauhallisuudessa ja syvällisyydessä.

Tässä kisassa Maggie haluaa olla mukana.

Tags: ,

Pohdin muutama päivä sitten iPhonen vaikutusta netin ja lehtien designiin. Ymmärsin, kuinka paljon lehtien – ja nimenomaan asiakaslehtien – kannattaa ottaa oppia netin muotokielen ja käyttöliittymien kehityksestä.

Vapaa-ajan aikakauslehtien tehtävä on viihdyttää. Tällaiset lehdet voivat olla sisällöltään ja taitoltaan rikkaita, polveilevia, rönsyileviä ja jopa monimutkaisia. Työajalla luettujen lehtien taas tulisi olla hyvin selkeitä, suoraviivaisia ja helposti navigoitavia. Tämä koskee erityisesti B-to-B asiakaslehtiä.

Työpöytänsä ääressä lukija ei halua selailla asiakaslehtiä etsien “jotain jännää”. Hän haluaa löytää itselleen nopeasti selkeää hyötyä.

Moni lehden tekijä haluaisi varmasti väittää vastaan. Mutta koska viimeksi itse nojailit työtuolissasi ja plarailit asiakaslehtiä vain huviksesi?

Netin sisältöjen esitystapa ja navigointi on muuttunut selkeämmäksi, yksinkertaisemmaksi ja sosiaalisemmaksi. Tässä hyvä presentaatio aiheesta:

Mikseivät asiakaslehdetkin voisi muuttua tähän suuntaan?

Tags: , ,

Sosiaalisen median pohtiminen on hauskaa! Verkko on pullollaan erilaista guruilua, vinkkilistaa ja opasta. Uusia palveluita julkaistaan jatkuvasti ja vanhoihin ilmestyy uusia, koukuttavia ominaisuuksia.

Sosiaalinen media muuttuu koko ajan. Siksi omaa näkökulmaakin on luvallista muuttaa.

Tänään olen sitä mieltä, että yrityskäytössä sosiaalinen media on kuin junaverkosto. Yritys valitsee junamallinsa ja -reittinsä. Juniin etsitään sopivaa hyödykettä ja viihdykettä. Ja sitten asiakkaita palvelemaan!

Ensi viikkoon mennessä olen luultavasti oivaltanut jotain uutta. Aika kivaa.

Tags: ,

Torstaina 19.11. astun lavalle Procomin lehtipäivässä.

Aiheeni on “Älä tee vain lehtiä, tee sosiaalista markkinointia”. Tämä on jälleen kerran mielenkiintoinen ja hauska aihe. Osittain siksi, että päätin aiheen jo puoli vuotta sitten. Ja kuten kaikki tietävät, netti ja varsinkin sosiaalinen media muuttuu puolessa vuodessa melkoisesti.

Aion sivuta sosiaalisen median filosofiaa ja välineitä, mutta pureutua erityisesti näiden väliin jäävään aiheeseen: Sosiaalisen median mekaniikkaan. Tässä yksi esimerkkislaidi:

Tästä tulee kivaa!

Tags: , ,

Maggie_labs

Olemme perustaneet Maggien oman sosiaalisten palveluiden testilaboratorion. Testaamme palveluiden kustomoitavuutta, rajoituksia, ristiinlinkityksiä, syötteitä, jne. Alkuvaiheessa testeihin on valittu peruspalvelut, kuten Facebook, Twitter, Youtube, Tumblr, Ning, Flickr.

Jos sinulla on sosiaalisen median työkaluihin ja asiakaslehtiin liittyviä pulmia, autamme mielellämme niiden pohtimisessa. Maggie Labsin puitteissa on helppo testata erilaisia vaihtoehtoja.

Tags:

Hamburger

Markkinoinnin ei tarvitse olla monimutkaista.

Tarvitaan vain..

Houkutteleva tuote
Ripaus ohjelmointitaitoa
Pari hyvää valokuvaa
Laadukas ääninäyttelijä
Runsaasti tuoretta huumoria

Näin syntyy loistava markkinointisaitti ja toivottavasti kaikille meille ideoita ruokapöytään.
Olkaa hyvä: Cheese & Burger Society.

(Kiitos vinkistä Digitalin Ville. Tälle on naurettu monet naurut.)

Tags: , , , , ,

“Nettisivuni eivät ole aivan ajan tasalla.”
“En minä halua notkua missään Facebookissa.”

Nämä ovat hyvin yleisiä kommentteja freelancerer-valokuvaajilta.
Suosittelen välitöntä asennemuutosta.

Vinkit:
1) Nykyisille asiakkaille paras käyntikorttisi on tietenkin tehty työ. Uusille asiakkaille parasta on ajantasaiset nettisivut. Laita kuvasi mihin tahansa netissä, kunhan ne ovat ajan tasalla ja löytyvät nimelläsi Googlessa. Kukaan ostaja ei ole kiinnostunut flash- tai html-taidoistasi, vaan kuvistasi.

2) Mene Facebookkiin ja ryhdy asiakkaittesi kaveriksi. Ja ole aito, kiinnostava ihminen. Pysyt ihmisten mielissä ja olet muutakin kuin nappia painava materiaalin tuottaja. Esimerkiksi Oopa Urpela tekee tätä todella mukavalla tavalla.

Jos sivusi röpöttävät tai naamasi puuttuu asiakkaittesi ystävälistoilta, lopeta nykyinen puuhasi ja korjaa tilanne välittömästi.

Tags: ,

« Aikaisemmat artikkelit § Seuraavat jutut »