Geriatria somen tulppana

Me zeelandilaiset vedimme Markkinointiviestinnän viikolla klinikan, jossa pohdittiin sosiaalista mediaa neljästä eri näkökulmasta.

Minun pöydässäni keskusteltiin B2B-yritysten sisältöjen merkityksestä ja niiden tuottamisen ja jakamisen vaikeudesta.

Käytin sosiaalisen median ja sisältöjen hahmottamiseen nelikenttää, jonka avulla organisaation oman osaamistason ja tavoitteiden perusteella voidaan helposti määritellä, minkälaisiin sometoimiin kannattaa ryhtyä.

Keskusteluissa tuli tuskallisen selväksi, että sosiaalisen median hyödyntämisen suurin este istuu johtoportaassa. Vanhan koulukunnan johtajat eivät kykene ymmärtämään somen hyötyjä bisnekselle. Jo hieman himmenneiden bisneslasien takaa verkon avoimuus ja jakaminen vaikuttaa kontrolloimattomalta hyörinältä, jolla ei voi mitenkään olla positiivista vaikutusta liiketoimintaan.

Vaikka ongelma sydän on jossain Paasikivi-Kekkosen linjalla, vaikeuttaa se päivä päivältä enemmän meidän markkinoinnin ja viestinnän ammattilaisten arkea. Me emme osaa pukea sosiaalisen median hyötyjä kulmahuoneiden jäärille gottleriksi, kallekustaakorkiksi tai lauantaitanssiksi.

Mikä siis avuksi? Mistä perustelut toimitusjohtajien päiden kääntämiseksi?

Aloitin argumenttien keräämisen avoimeen iEtherPad-dokumenttiin.

Toivoisin, että sinäkin kävisit kommentoimassa ja lisäämässä omat argumenttisi. Voimme luoda yhteisen argumenttipankin kaikkien markkinoinnin ja viestinnän tekijöiden käyttöön.

Ihannetilanteessa kaikki johtajat löytäisivät itse tiensä tuohon dokumenttiin, mutta jostain syystä epäilen hieman.

Tags: ,

Kommentit